Iskipäs sitten taas vaihteeks sellanenkin. Huono puoli noissa lapsissa on juuri tää sairastelu.. Varsinkin kun päiväkoti alkoi nuoremmalla viime elokuussa on sen jälkeen menty sairaudesta toiseen. Tuleepahan ainakin pakosti taukoa liikunnasta. Nyttenkin oli ekat kaks päivää taukoa sitten huhtikuun alun, eli kaiketi tarpeeseen tuli.
Tänään hurautin kuitenkin fillarilla töihin kun olo oli ihan hyvä. Huruttelin suht hissukseen, keskisykkeet siinä 140 kieppeillä. Hyvä fiilis mut ku on tottunu polkee tosi lujaa niin tuntui aika hassulta. Töiden jälkeen kävin sellasella 45minuutin lekillä himaan tullessani.
Salille tekis mieli, mut ehkä odotan perjantaita ja meen sit :D
Esikoinen on juuri elämänsä ekalla yökyläily reissulla kaverillaan, häntä kuulemma jännitti kovasti et tuleeko ikävä vanhuksia. Omituisen hiljaista on ollut täällä kotosalla, naapuri kyläilee parast aikaa fudismatsin tiimoilla...
81 vuonna syntynyt 2 lapsen äiti yrittää löytää aikaa sekä itselleen ja lapsille. Vaikeaa se on mutta aika otetaan sitten vaikka yöllä..
keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009
sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009
Aloitellaan...
Pitkään ollut mielessä aloittaa blogi mut en oo koskaan saanut aikaiseksi. Nyt vihdoin sitten pääsin aloittamaan..
Tänään kävin aamulla seiskan aikoihin salilla niinku joka viikonloppu. Viikonloppuna kerkee tehä reilun tunnin treenin, arkena se sit jää salilla 45minuuttiin. Tänään oli vuorossa kevyempää treeniä. Olo ei ollut mitenkään paras ja ojentajat ihan kipeinä eilisestä käsitreenistä.
Aloittelin 30min crossarilla, sykettä ylös.
Penkissä kevyttä pumppailua
Viparit sivuille roikkuen 7kgx8x8x8
Kulmasoutua käsipainoilla 13,6kgx8x8x8
Pystypunnerrus laitteessa +10kgx8x8x6
Vinopenkki laitteessa +10kg/puoli x10x10x10
Alatalja v-kahvalla 40kgx10x10x8
SIt juoksumatolla viel vartin verran.
Sisko perheineen kävi meillä kylässä. Hänen esikoinen on saman ikäinen ku mun esikoinen, ne on hyvää pataa keskenään. Tein eilen kreikkalaisia lihapullia ja tsatsikia, lisäks keittelin uusia perunoita ja sit tein fetasalaattia, yrttilevitettä ja paistettua leipää. Oli muuten namia. Jälkkäriks oli sisko vääntänyt raparperi tuorejuustopiirakan ja vaniljakastiketta. Sekin oli todella herkullista.
Pitäis alkaa valmistautuu henkisesti huomiseen työpäivään joka alkaa jo puol seiskalta. jaiks... Enään kolme viikkoa niin sitten ollaan Rovaniemellä :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)